Kategoriat
Blogi

Ketä tässä sitten pitäisi äänestää?

Vaalien alla yleisin mieleen putkahtava kysymys on juurikin se – ketä tässä sitten pitäisi äänestää? Kuinka löydän juuri sen oman ehdokkaani? Tässä muutama vinkki ajatuksia herättelemään:

Pohdi hetki omia arvojasi. Mitkä asiat ovat juuri sinulle tärkeitä? Mitä haluaisit, että kotikaupungissasi edistetään? Kaikkien ei tarvitse olla kiinnostuneita kaikesta. Suurpiirteistä vinkkiä eri puolueiden arvomaailmasta voit ottaa esimerkiksi HS:n vuoden 2015 eduskuntavaalien puolueiden arvokartasta. Valitse vaikka 1-2 itsellesi tärkeää arvoa, ja mieti soveltuvia puolueita sen pohjalta. Esimerkiksi lähiluonnosta ja ympäristönsuojelusta kiinnostunut voisi melko luonnollisesti olla kiinnostunut Vihreiden ehdokkaista (vink vink).

Pohdiskele hetki omaa elämäntilannettasi. Pääsääntöisesti kaupunginvaltuutettu pyrkii edistämään oman arvomaailmansa asioita (tähän toki saattaa vaikuttaa esimerkiksi joissain puolueissa tiukkakin puoluekuri), jotka usein kumpuavat juuri siitä omasta elämäntilanteesta. Tutkiskele soveltuvan puolueen ehdokkaista sellaisia vaihtoehtoja, joiden elämäntilanne on lähellä omaasi. Suhtaudu vähintäänkin varautuen sellaisiin ehdokkaisiin, jotka lupaavat edustaa kaikkia kansalaisia – sellaista superihmistä tuskin löytyy.

Myös vaalikoneet ovat erinomainen työkalu sopivan ehdokkaan kartoittamiseksi. Varmuuden vuoksi suosittelen käyttämään useampaa vaalikonetta, jotta saat kattavamman näkökulman ehdokkaiden mielipiteisiin – erilaiset vaalikoneet keskittyvät erilaisiin asioihin. Vaalikoneissa ehdokkailla on myös mahdollisuus perustella antamiaan vastauksia. Vaalikoneita pitävät esimerkiksi Helsingin Sanomat, Yle ja Allianssin Nuorten Vaalikone.

Erityisesti nuoret ehdokkaat (vink vink) kaipaavat kipeästi ääniä – esimerkiksi vuoden 2017 kunnallisvaaleissa valituista valtuutetuista 1162 oli 18-34-vuotiaita, kun taas +35-vuotiaita valtuutettuja valittiin 7837. Äänestysaktiivisuus on lähes jokaisissa vaaleissa matalimmillaan nuorten keskuudessa, kun taas ahkerimmin uurnilla käy 50+-väestö.

Käytä siis tämän kevään kuntavaaleissa oma etuoikeutesi ja äänestä valtuustoon itsellesi sopiva ehdokas. Äänestyslipuke ei ole mikään lottolappu, ja juuri Sinun kannattaa ihan oikeasti äänestää sellaista ehdokasta, joka edustaa sinulle tärkeitä asioita. “Varmaa valintaa” äänestämällä saatat tehdä itsellesi karhunpalveluksen, jos kyseinen ehdokas ei oikeasti edusta sinulle tärkeitä arvoja – oikea valinta äänestyslippuun on se, jonka arvojen koet vastaavan omiasi. Kuntavaaleissa sinulla on ihan oikea mahdollisuus vaikuttaa oman kaupunkisi asioihin ilman, että sinun tarvitsee itse heittäytyä mukaan paikallispolitiikan pyörremyrskyyn.